News

News:
Back

Eija Ahvo: Taide yllättää ja poistaa suojakuoret



Eija Ahvo, miten sinusta tuli taiteilija?

Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni maalla, Juankoskella, joka oli siihen aikaan tehdaspaikkakunta ja suurin työllistäjä oli Stromsdalin kartonkitehdas. Paikkakunnalla vallitsi vahva yhteisöllisyyden henki, ja se oli pitkälti harrastajateatterin ansiota. Juankosken näytelmäkerho yhdisti eri sosiaaliluokat: duunarit, virkamiehet ja tehtaan herrat – kaikki samanarvoisina kertomassa tarinoita teatterin keinoin. Tällä lapsuudenkokemuksella on iso merkitys itselleni ja siihen, millainen taiteilija olen tänä päivänä.

Lapsena olin laulavainen ja sosiaalinen lapsi, pidin urheilusta ja tykkäsin esiintyä. Muistan edelleen elävästi, kuinka 3-vuotiaana koin vahvan yhteyden itseni ja kuulijoiden välillä. Kun lapsi lauloi hänet nähtiin ja kuultiin! Siitä asti olen tiennyt, että minulla on salaisuus. Taiteilija minusta on kehittynyt iän ja työvuosien kautta.

Miksi teet taidetta?

Teen taidetta, koska se on työtäni ja koen sen lisäävän hyvinvointia. Haluan herättää ihmisissä sen tunteiden maailman, joka kovassa ja taloudellisesti tiukassa arjessa saattaa välillä kadota. Taiteen voima on valtava ja kun se koskettaa, niin se liikuttaa koko ihmistä: sydäntä, mieltä ja järkeä. Se on tutkittu tosiasia, että taide saa ihmisen toimimaan, koska se kiihdyttää aivotoimintaa. Taiteella voi myös muistuttaa asioista, jotka saattavat olla unohduksissa.

Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?

Tässä iässä minulla alkaa olla aika paljon reppuun kertyneitä työkaluja, joita haluan jakaa nuoremmille. Teen paljon ilmaisuun liittyvää opetusta laulun ja teatteri-ilmaisun puolella. Työn alla on myös Yhdessä 40 vuotta -juhlakonsertti näyttelijä Susanna Haaviston kanssa. Ensi-ilta on toukokuussa ja kiertueelle on tarkoitus lähteä ensi syksynä.

Teatteria ohjaan nykyisellä kotikylälläni Veikkolassa. Esityksen nimi on SUOMEN NEIDOT – pikkutytöstä palvelutaloon. Esityksessä käsitellään Suomen 100-vuotista historiaa Veikkolan kylän näkökulmasta. Teatterilla haluan rikkoa raja-aitoja ammattilaisten ja harrastajien väliltä. Taiteen tekemisellä voidaan helpottaa ihmisten kohtaamista – sekä tekijöiden että yleisön. Veikkolan Kartanoteatteria voikin hyvin kutsua yhteisöteatteriksi.

Mitä taidekoulutus sinulle merkitsee?

Taidekoulutus on äärettömän tärkeä asia. Se on pohja tai verkko tai kasa sopimuksia, joita voi myöhemmin kyseenalaistaa. Koulutuksen avulla opiskellaan niin tekniikkaa, historiaa kuin ihmisyyttäkin.

Korkeakoulutuksen lisäksi pidän tärkeänä, että taidetta opetetaan peruskoulussa ja jokaista lasta ohjataan luovuuden äärelle. Ilmaisutaidon tulisi olla koko peruskoulun ajan mukana opetuksessa ja ehdottomasti avointa kaikille. Ilmaisuaineissa opetellaan tunteita ja vuorovaikutustaitoja, ja nämä työkalut ovat parhaita välineitä aikuiseksi kasvamisessa. Oman kokemukseni mukaan ilmaisutaito vaikuttaa myös positiivisesti muihin oppiaineisiin.

Minkälainen merkitys taiteidenvälisyydellä mielestäsi on?

Taiteessa ei ole raja-aitoja, vaan taiteet tukevat toisiaan. Teatteri on hyvä esimerkki siitä, kuinka luontevasti siihen yhdistyy teatterin osa-alueiden lisäksi musiikki, lavastus, liikekieli, ääni ym. Taideyliopistolla on hyvät mahdollisuudet yhdistää eri taiteenaloilta ja vieläpä eri kulttuureista tulevat opiskelijat. Yhteistyön ansiosta he voivat oppia ymmärtämään toisiaan ja luoda yhdessä uusia innovaatioita. Tarinat ja aiheet ovat nykyisin hyvin globaaleja. Luovat teot tapahtuvat usein arjessa, ja tämän vuoksi on tärkeää, että nuoret taideopiskelijat kohtaavat toisensa jo varhain saman katon alla. Näkisin, että jonkinlainen kattava stipendijärjestelmä olisi hyvä olla olemassa.

Mitä kaipaisit suomalaiselle taidekentälle lisää vuonna 2017

Erilaisia, yllättäviä muotoja ja eri taiteen aloja yhdistäviä esityksiä katson mielelläni. Ja toive olisikin että rahoitusjärjestelmiä uudistetaan pikaisesti niin, että taiteilijat pystyvät myös elämään työllään.

Voiko taiteella muuttaa maailmaa?

Taide vaikuttaa aina katsojan maailmaan jollain tavalla. Parhaimmillaan taide voi riisua aseista, se voi yllättää tai jopa poistaa suojakuoret. Maailmaa muutetaan muuttamalla itseä, omia käyttäytymismalleja ja tässä työssä taide toimii loistavana oppaana.

Katsomalla historiaa taaksepäin, huomaamme taiteen muuttaneen maailmaa monessa paikassa. Myös Suomen historiassa taiteella on ollut iso vaikutus. Katsotaan vaikka suomalaista kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisuutta Suomen itsenäisyyden alkuaikoina. Millaisia valtavia harppauksia silloin otettiinkaan. Taide oli kansan tuki.

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 1960-luvulla muutti rajusti käsityksiä teatterin tekemisestä. Kalle Holmbergin ja Kaj Chydeniuksen oivallukset ja usko omaan käsitykseen taiteen tekemisestä ovat osa koko Suomen kehitystä.  Taide herättelee, heittää palloja ihmisten keskuuteen, härnää ja ärsyttää, haastaa ajattelemaan. Ilman taidetta maailma näyttäisi samalta kuin Syyria tänä päivänä. Siksi rauhanlaulut ovat tärkeitä juuri nyt!

Muistatko tiettyä hetkeä kun olisit kokenut taiteen voiman?

Näin hiljattain vahvan teatteriesityksen 13. TUNTI Teatteri Vapaa Vyöhykkeessä, jossa rikottiin fantastisella tavalla esityksellisiä raja-aitoja. Esitys tapahtui teollisuushalliin rakennetussa huone labyrintissä. Katsoja sai kierrellä rauhassa eri huoneita ja tarttua huoneissa näyttelijöiden esittämiin kohtauksiin. Esityksessä ei ollut lainkaan puhuttua tekstiä, mutta ei sitä jäänyt kaipaamaan. Aika katosi ja yllätyin omista intuitiivisista valinnoistani. Teatterikokemus oli äärimmäisen virkistävä ja kiihottava.

Toinen taiteen voiman kokemisen hetki tapahtui talvella Barcelonassa, jossa näin ensimmäistä kertaa Gaudin suunnittelemia taloja livenä. Vierailu muutti käsitykseni täysin siitä, mitä arkkitehtuuri ja taide voi parhaimmillaan olla: ravisuttavaa ja herättelevää. Samanlaisia tunteita herättää myös Berliinin juutalaismuseo.

Kuka?

  • Eija Ahvo
  • näyttelijä, laulaja ja ääninäyttelijä
  • opiskeli näyttelijäntyötä Suomen teatterikoulussa vuosina 1973–1977
  • laulun- ja ilmaisutaidon tuntiopettaja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa
  • ohjaa harrastelijateatteria Veikkolan Kartanoteatterissa 

Kuva: Mirva Niemi


TAIDE ON HYVINVOINTIA

Taide tuo hyvinvointia kaikenikäisille ja parantaa elämänlaatua. Se auttaa meitä uskomaan itseemme ja ymmärtämään muita. 

Tue korkeatasoista taidekoulutusta ja -osaamista.

Lahjoita nyt.