News

News:
Back

Katja Tukiainen kutsuu osallistumaan yhteisöteokseen 1.4.



Vaaleanpunasävyisistä maalauksistaan tunnettu kuvataiteilija Katja Tukiainen innostaa ohikulkijoita Kampin kauppakeskuksessa lauantaina 1.4. sekoittamaan punaista ja valkoista ja jättämään omansävyisensä väriläiskän yhteisöteokseen. Näin syntyvä taideteos kantaa nimeä Punainen ja valkoinen. Samalla kun värit sekoittuvat, herättelee teos kohtaamaan erilaisia näkökantoja.

– Uskon keskustelun auttavan ihmisiä ymmärtämään toistensa näkökulmia ja jopa muuttamaan omiaan. Ajatuksia voi vaihtaa ja sekoittaa, katsoa sitten mitä syntyy. Punainen ja valkoinen ovat vain väriä ja maaliainetta, mutta ne voivat myös symboloida ajatuksia, Katja Tukiainen kertoo.

Vaikka teoksen nimi saattaa herättää mielleyhtymiä historiaan, sen sanoma on ajaton. 

– Punaista ja valkoista sekoittamalla syntyy vaaleanpunaista. Kutsun ihmisiä sekoittumaan, oivaltamaan ja maalaamaan oman jälkensä harmaalle seinämälle. Toivon että ihmiset kokeilevat taiteilijalle tavallista asiaa. Toivon ettei seinä jää harmaaksi, Tukiainen toteaa.

Yhteisöteos toteutetaan lauantaina 1.4.2017 klo 11-15 Kampin kauppakeskuksessa, osoitteessa Urho Kekkosen katu 1.

 

Punainen ja valkoinen on osa Taideyliopiston Taide on lahja -varainhankintakampanjaa. Katja Tukiainen valmistelee kuvataiteilijan tohtorintutkintoaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Tapahtuma kuuluu myös Taideyliopiston Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan.


Kuva: Katja Tukiainen