News

News:
Back

Taideyliopistolle 400 000 euron lahjoitus Koneen Säätiöltä



Taiteen vapaus ja taiteen kautta uuden löytäminen ovat lahjoittajan mukaan yhteiskunnan kehitykselle välttämättömiä.

Koneen Säätiö lahjoittaa Taideyliopiston Taide on lahja -varainhankintakampanjalle 400 000 euroa. Taideyliopiston lisäksi lahjoitukset saa myös kaksi muuta yliopistoa.

Koneen Säätiö haluaa tukea Taideyliopiston lahjoituksella tieteen ja taiteen vapautta. Taiteen kautta uuden löytäminen on yhteiskunnan kehitykselle välttämättömyys, säätiö korostaa. Taustalla on myös huoli yliopistojen ja koulutuksen viimeaikaisista resurssileikkauksista.

Taideyliopisto on saanut viimeisimmät suurlahjoituksensa Koneen Säätiön lisäksi Louise ja Göran Ehrnroothin säätiöltä, Saastamoisen säätiöltä sekä Svenska kulturfondenilta. Lahjoituksia on kertynyt yli 3,6 miljoonaa euroa. Tavoitteena on saada kesään 2017 mennessä kerättyä yhteensä viisi miljoonaa euroa, joka voi olla valtion vastinrahan avulla yli 12 miljoonaa euroa. Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa yhteensä 150 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja:
yhteyspäällikkö Nana Salin,
puh. 050 4616 780,
nana.salin@uniarts.fi

Kuva: Piirros, koreografia: Mammu Rankanen, ensi-ilta: 14.1.2015 
Teatteri ja tanssi, Teatterikorkeakoulu (2015)
Kuvaaja: Sanni Siira